Yrityksen kriteerit täyttävä toimitila – Asiakaskertomus, Jani Harjula

Vakioilmastointi Oy:llä oli kolme tärkeää kriteeriä talliosakkeen hankintaan: maalämpö, oma tontti ja korkea hallitila. TT Estate täytti kriteerit, ja nyt yritys pyörii aiempaa korkeammassa toimitilassa omalla tontilla ja nauttii edullisesta ja ekologisesta maalämmöstä. 

 

Etsinnässä yritykselle sopivampi toimitila

 

Olen Jani Harjula, Suomen Vakioilmastointi Oy:n toimitusjohtaja. Tuotamme palveluita urakointiin ja tuotantolaitoksiin, ja lisäksi teemme muun muassa toimistojäähdytyksiä. 

Olimme aikaisemmin vuokratiloissa Tuusulassa. Toimitilamme oli öljylämmitteinen ja huomattavasti tätä TT Estaten hallitilaa matalampi. Päätimme siirtyä pois vuokratiloista hieman pienempään halliosakkeeseen.

 

Kolme tärkeää kriteeriä talliosakkeen hankintaan

 

Kolme asiaa vakuuttivat, että TT Estaten talliosake voisi olla meille sopiva vaihtoehto. Yksi tärkeistä prioriteeteista talliosakkeen hankintaan oli maalämpö. Me myymme periaatteessa energiapalveluita, joten meille on tärkeää pysyä vihreissä arvoissa. Toiseksi halusimme aiempaa korkeamman toimitilan. Kolmas tärkeä kriteerimme oli, että toimitila olisi omalla tontilla. 

 

Ensimmäisestä viestistä kaupantekoon – tallitilan hankinta oli sujuva prosessi

 

Aloitimme Tuomon kanssa tallitilan hankintaprosessin ja teimme hänen kanssaan myös kaupat. Henkilökohtaisesti pidän siitä, että yksi myyjä hoitaa asiakkaan kanssa asiat alusta loppuun. Tämä toimi TT Estatella hyvin. Jos tuli joitain lisätoiveita, niin soitto Tuomolle riitti. Pienet lisätoiveet saatiin toteutettua ihan helposti. Suosittelisin TT Estatea ehdottomasti muillekin.

 


OTA MEIHIN YHTEYTTÄ